Kantajalta putosivat silmälasit hautaan. Hän hätääntyi: lasit pitää saada heti takaisin, hän on avuton ilman niitä.
Vahtimestari hyppäsi hautaan ja haki silmälasit pois.

Kuulostaa helpolta, mutta oikeasti on hengenvaarallista. Etenkin näin keväällä, kun maa on ravalla ja sulamisvedet pehmentävät maan. Kyseisellä hautausmaalla ei edes käytetä tukilaitoja. Vahtimestari ei onneksi menettänyt muuta kuin kenkänsä. Pappi ja kanttori kiittelivät vahtimestaria reippaasta toiminnasta.

Minua tuollainen vastuuttomuus suututti. Kaksi metriä syvä tukematon kaivanto kevätpehmeässä maassa. Mitä, jos hauta olisi sortunut, kun vahtimestari oli siellä? Miksi yllytetään työkavereiden taholta vaarantamaan henki? Tuli määriteltyä hautausmaatyöntekijän hengen hinta: vähemmän kuin silmälasit.

(Vaikka toisaalta, ei tässä ole mitään uutta: http://memento.vuodatus.net/blog/2557281/ihan-oikeasti-vaarallista-tyota/ )

Paikallinen mieskuoro saapui lehterille hyvissä ajoin ennen siunaustilaisuuden alkua. Minä olin myös lehterillä, etsin nuottikaapista erästä cd-levyä. Eräs kuorolainen, pieni ja vanha mies, tuli jutustelemaan niitä näitä. Äkkiä hänen kätensä ampaisi vyötärölleni ja liukui alaspäin lantiolleni. 

Minä kävelin pois mitään sanomatta. Tilanne - hautajaiset kohta alkamassa- oli sellainen, että siinä ei oikein voinut antaa miehelle huutia, kuten olisin normaalisti tehnyt. Nainen ei näköjään ole missään turvassa tuollaisilta ääliöiltä, ei edes hautajaisissa. 

Tapahtumasta on jo joitakin viikkoja, mutta asia vaivaa minua vieläkin. Olen pelännyt narkkareita, juoppoja ja psyykkisesti sairaita, joita hautausmaalla silloin tällöin liikuskelee. Kukaan heistä ei ole koskaan fyysisesti koskenut minuun, vaikka joillakin on ollut hyvin kovaäänistä asiaa. Mieskuorolaisia en ole osannut varoa. Vanha pappa mustassa puvussa ja kravatti kaulassa on tällä kertaa aiheuttanut minulle enemmän ja pitkäaikaisempaa ahdistusta kuin sekava juoppo, joka karjuu itsekseen hautausmaan käytävällä. Juoppoa osaa varoa, hautajaislaulajaa ei.

 Hautausurakoitsija soittaa minulle:  Maija Meikäläinen siunataan ja haudataan lauantaina. Tytär ja tyttärentytär haluavat käydä katsomassa vainajaa ennen siunaustoimituksen alkua. Minä siihen että sopii hyvin, voisivatko tulla  puoli tuntia ennen siunaustoimituksen alkua. Hautausurakoitsijalla on yksi ohje: Käyttäkää kaikki kolme kertakäyttöhanskoja. Maija Meikäläinen on ns. tartuntavaaravainaja.

Kysyn hautausurakoitsijalta, mikä sairaus Maijalla oli. Hän sanoo, ettei tiedä. Ihmettelen hiljaa mielessäni : Sinä olet laittanut Maijan arkkuun, kyllähän sinun pitäisi tietää oman työturvallisuutesi takia? Kysyn meidän omilta toimistosihteereiltämme, tietävätkö he, kuinka tarttuvasta ja vaarallisesta sairaudesta on kyse. Heilläkään ei ole mitään tietoa. Maija on kuollut terveyskeskussairaalassa osastolla, joten päättelemme, että todennäköisesti kyseessä on sairaalabakteeri.

Hautajaispäivänä näytän Maijan tyttärelle ja tyttärentyttärelle. Annan heille kertakäyttöhanskat ja sanon hautaustoimiston kehoittaneen käyttämään niitä. Laitan itsekin hanskat käsiini ennen kuin avaan arkun. Maija näyttää ihan tavalliselta kuolleelta vanhukselta. Suljemme kannen. Heitämme kertakäyttöhanskat roskiin, pesemme ja desinfioimme kätemme. Maijan omaiset palaavat kappelisaliin. Minä vien arkun alttarille ja jatkan töitäni. 

Pappi tulee kymmentä vaille. Hän tietää, että Maijalla oli sairaalabakteeri. Minua ei pelota enää: hanskat, pesu ja desinfiointi suojaavat sairaalabakteeritartunnalta.

Joskun kauan sitten koulutuspäivillä lääkäri kertoi meille, että ihmisessä jylläävät tautibakteerit ja -virukset vaativat yleensä ihmiskehon lämpötilan pysyäkseen elossa. Kuolleen ruumiin jäähtyessä kuolevat taudinaiheuttajatkin. Yhden poikkeuksen hän mainitsi: tuberkuloosibakteerit voivat elää jopa maan alla haudassa monta kuukautta.

Me emme tiedä asiakkaidemme kuolinsyitä. Kollega säikähti, kun kuuli sattumalta jälkeenpäin, että eräs asiakas oli kuollut Creuzfeld-Jakobin tautiin. Pengoin nettiä, ja sain sen käsityksen, että tuo tauti ei tartu helposti. Tartuntavaaravainajista pitäisi mielestäni meille kertoa etukäteen. Viime hetken ex tempore -vainajankatsomisia on usein, ja jos tiedämme mahdollisesta tartuntavaarasta, voimme ryhtyä asianmukaisiin suojaustoimenpiteisiin.

 

Eilen pääsi uutisotsikoihin juttu Juvalta. Haudankaivaja oli viimeistelemässä hautaa, kun haudan reuna sortui ja maamassa vyöryi hautaan. Vain miehen pää, rintakehä ja toinen käsi jäivät näkyviin. Työkaveri hälytti apua, ja haudankaivaja lapioitiin irti maamassan alta ja vietiin sairaalaan.

Linkki uutiseen

Erään uutissivuston (ei ole tuo, johon linkitin) keskustelupalstalla joku ilmeisesti mielestään fiksu aloitti keskusteluketjun sitaatilla " Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa." Myöhemmin joku heitti kommentin "Jos kaveri olisi kuollut, ei sitä olisi tarvinnut enää kaivaa ylös, kun se oli jo valmiiksi haudassa."  Välissä oli pari kommenttia, jossa näitä vitsiniekkoja paheksuttiin. Kun illalla menin uudelleen tuolle uutissivulle, oli keskusteluketju poistettu. Voin vain kuvitella, millaisia viestejä keskusteluketjuun on tullut; ihan vähästä ei ketjuja poisteta.

Jos uutisissa kerrottaisiin rakennustyömaasta, jossa työntekijä on jäänyt puristuksiin sortuneeseen maakuoppaan, herättäisikö se ihmisissä samanlaista tarvetta vitsailuun kuin haudankaivajan kohtalo? Kaverit tekevät sekä henkisesti että fyysisesti raskasta ja vaarallista työtä, joten hieman kunnioitusta toivoisin heidän saavan osakseen. Juvan haudankaivaja ei onneksi ollut yksin, vaan hänellä oli työpari. Hautoja kaivetaan Suomessa myös yksin, ja silloin voi olla loppu lähellä, jos jotain sattuu.