Isot hautajaiset. Paljon kyyneliä. Toimituksen jälkeen siistin kappelia. 

Märkiä valkoisia paperinenäliinoja. Lattialla. Tuolien raoissa. Virsikirjan välissä.

Eteisessä iso roskis näkyvällä paikalla.

(Huokaus)

http://www.youtube.com/watch?v=8gFYzErcweg

Aloin pitää tätä blogia tasan kaksi vuotta sitten.

Kävijälaskurin lukema on 7525

Yleisimmin tänne on päädytty arkun kantamiseen, Veteraanin iltahuuto -lauluun ja Keminmaan muumioon liittyvillä hakusanoilla.

Kollegalle tapahtunutta:

Joku saattoväestä oli kappelista poistuessaan jättänyt ison, kosteaksi pureskellun purukumimöykyn keskelle tuolia. Suntio ei ollut siistiessään kappelia seuraavaa siunaustoimitusta varten sitä huomannut. Eräs hautajaisvieras istui purukumin päälle. Seurakunnan vika. Seurakunnan pitää maksaa pesulalasku. Ja seurakunta maksoi.

Aina oppii jotain uutta. Itse en olisi tullut ajatelleeksi, että voisin laskuttaa tilojen ylläpitäjää, jos istun vierailijan jättämän purukumin päälle.

Hautakivessä oli syntymäpäivä-kuolinpäivä, syntymäpäivä-kuolinpäivä, sitten syntymäpäivä 113 vuoden takaa, ei kuolinpäivää.

Kesätyötekijät kysyivat, voiko tuo henkilö olla vielä elossa. En usko, että Suomessa on yhtään 113-vuotiasta hengissä. Henkilö on joko kuollut, mutta haudattu muualle tai kuollut ja haudattu tuohon hautaan, mutta hänellä ei ole ollut ketään omaista, joka olisi kaiverruttanut kiveen hänen kuolinaikansa. 

Saattoväkeä oli  viisitoista henkeä. Siunaustoimituksen jälkeen muistotilaisuuksia oli kaksi, samaan aikaan, eri paikoissa. 

- Me ei voida mennä kumpaankaan, kun on tällainen tilanne, sanoi kanttori papille.

- Minut pyydettiin toiseen muistotilaisuuteen, minä menen sinne, sanoi pappi.

Vaikea tilanne. Jokaiselle.

Hiekoitan pihaa, kun vanha nainen pysähtyy juttelemaan. Käsivarrella roikkuu kukkakaupan paketti. Hän  ajatteli viedä kimpun tulppaaneja miehensä haudalle, mutta lunta on niin paljon, että hautakivet ovat lumen peitossa. Hän ei ruvennut oikeaa paikkaa arvailemaan, vaan lähti takaisin kotiin. "Pistän tulppaanit maljakkoon valokuvan eteen. Ei hän siellä haudassa ole. Hän sanoi ennen kuolemaansa, että haudalla ei tarvitse käydä joka päivä, siellä ei ole kuin tuhkaa, hän lentelee yläilmoissa. Kerran näin unen, jossa hän lensi korkealla taivaalla sininen puku päällään ja huusi: "Minulla on niin hyvä olla!" Se oli minulle tärkeä uni. "

Vaihdamme vielä muutaman sanan menneestä ja tulevasta säästä, ja nainen jatkaa matkaa. Taivaalla lentely onnellisena tuntuu hyvältä tavalta viettää ikuisuus. Ken elää ja kuolee, näkee.

Marc Chagall maalasi meitä maan pinnan tallaajia yläilmoihin, linkki erääseen tällaiseen tauluun: 

http://www.english.imjnet.org.il/Media/Uploads/chagall-the-traveler-1917.jpg

Aloin pitää tätä blogia tasan vuosi sitten.

Kävijälaskurin mukaan sivulla on vierailtu 2368 kertaa.

Yleisimmät hakusanat, joilla tänne on tultu, liittyvät Veteraanin iltahuuto -lauluun ja arkun kantamiseen.

Selailin kahvitauolla erästä konemiesten lehteä. Tämä laittoi mielikuvitukseni liikkeelle (kirjoittelen scifiä pöytälaatikkoon):

Ajattelin jo tehdä pienen lisäyksen hautaustestamenttiini, mutta sitten muistin, että me protestantit emme usko kiirastuleen...

Nuorimmaiselle tulee Koululainen -lehti. Uusimman numeron Tietopysäkiltä bongasin seuraavan tiedonjyväsen:

"Tervehdys "Morjens" tulee latinan kielestä ja vapaasti suomennettuna se tarkoittaa "Olet kuoleva"."

Hauta, Campo Santon hautausmaa, Pisa, Italia

Tuttavat kyselevät toisinaan, että eikös seurakunta ole kamala työpaikka ihan työilmapiiritutkimustenkin mukaan. Yritän siinä sitten puolustaa työnantajaani. Menen töihin ja kuulen, että eräs hiljattain eläkkelle jäänyt pappi on sanonut kollegoilleni: "Te olette pelkkiä pappien kenkälusikoita!"

[Musta huumori -osuus alkaa] Taisi työilmapiiri parantua  piirun verran hänen jäätyään eläkkelle. [Musta huumori -osuus päättyy]

Erään -tai ehkä useammankin, en tiedä- suomalaisen kirkonkylän ravirata ja kirkko ovat niin lähellä toisiaan, että raviradan kuulutukset kuuluvat kirkkopihalle saakka. Juttukaveri oli ollut tuossa kirkossa hautajaisvieraana.  Kun vainajaa kannettiin kirkosta ulos, toi tuuli raviradalta kirkkopihalle kuulutuksen:

"Viimeinen lähtö!"

Sunnuntain lehdessä oli kuolinilmoitus. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakas isä, isoisä, veli ja ystävä siunataan (päivämäärä, kellonaika ja paikka). Siunauksen ja hautaanlaskun jälkeen muistotilaisuus seurakunnan tiloissa (osoite). Kuolinilmoituksessa oli pitkä lista lasten nimiä. Todennäköisesti näissä hautajaisissa tulee olemaan huomattavan paljon saattoväkeä. Yksi outo kulkija ei herätä huomiota, jos käytös ja pukeutuminen on tilanteen mukaista.

Näin laskelmoi se lehdenlukija, joka hautajaispäivänä marssi mustiin pukeutuneena  haudalta palailevan saattoväen lomassa muistotilaisuuspaikkaan, söi mahansa täyteen karjalanpaistia,  varasti lähtiessään eteisen naulakossa roikkuvan takin taskusta autonavaimet ja ajoi autolla tiehensä.

Meidän hautausmaamme henkilökunta on kohteliasta, kehutaan. Hautausmaalla liikkuessamme  tervehdimme vastaantulijaa, oli tämä sitten tuttu tai tuntematon.

Eräs herrasmies piti tätä tapaa tunkeiluna. Hautausmaatyöntekijä lapioi rappusia puhtaaksi lumesta, ja sanoi rappusia ylös kapuavalle herrasmiehelle : "Päivää." Herrasmies pysähtyi, katsoi työntekijää silmiin ja sanoi ystävällisesti mutta lujasti: "Anteeksi, mutta tunnemmeko me toisemme?" ja jatkoi matkaa. Työntekijä yritti hämmentyneenä saada taas kiinni lapioimisen rytmistä. Tervehtiäkö vai ei tervehtiä, kas siinä pulma?

- Kuka haluaa hyppiä päällä?

Missä voit kuulla tuon lauseen?
Pomppulinnassa? Ehkä.
Viininpuristamossa? Ehkä.
Uurnan hautauksessa sitä ei odottaisi kuulevansa. Mutta omaiset reagoivat niin monella tavalla. Mikään ei enää yllätä.
 

Keskustelun aiheena oli: Mitä tyhmää sinulta kysytään työstäsi? Mietin hetken omaa työtäni. Minun työstäni ei kysytä tyhmiä ei viisaita, uusi tuttavuus korkeintaan värähtää hienoisesti ja vaihtaa puheenaihetta. Että on taas ilmoja pidellyt.

Aloitettuani työt hautatoimessa  tarkkailin alkuvaiheessa siviilien reaktioita. Eräänä syksyisenä lauantai-iltana kiiruhdan töistä naapuriin syntymäpäiväkutsuille. Selkääni särkee, kävelen hieman vinossa. Kun joku kysyy, mitä selälleni on tapahtunut, kerron rehellisesti, että se venähti, kun nostin yksin ruumisarkkua parempaan asentoon katafalkilla. Saan vastaukseksi vai asiallisen “Niinkö”.  Olen hieman pettynyt. Toisaalta, jos kysyjä olisi kauhistellut, olisin loukkaantunut.