Kalervo Hämäläinen sävelsi ja sanoitti 1980- luvun lopulla laulun, josta on tullut suosittu ja rakastettu veteraanilaulu. Meidän seurakuntamme veteraanihautajaisissa se on erittäin suosittu sekä siunaustilaisuudessa laulettuna että ns. uloskantomusiikkina uruilla soitettuna. Itselläni juoksee aina kylmät väreet pitkin selkäpiitä kun kuulen tuon laulun, se on niin kaunis.

Kaikissa seurakunnissa Veteraanin iltahuutoa ei saa esittää kirkossa tai kappelissa, koska se ei ole hengellistä musiikkia. Joissakin seurakunnissa se saadaan esittää instrumentaaliversiona, mutta ei laulaen. Joissakin seurakunnissa, esimerkiksi meillä, sitä saa esittää ihan kumpana versiona tahansa. Hevosmiesten tietotoimisto kertoo, että laulussa oli alunperin vain kolme säkeistöä. K. Hämäläinen lisäsi myöhemmin kaksi kristillishenkistä säkeistöä, jotta laulusta olisi tullut "sakraalitilakelpoinen."

Tämän suntion henkilökohtainen mielipide on, että Veteraanin iltahuuto sopii loistavasti  veteraanin siunaustilaisuuteen. Se on laulu, joka herkistää ja liikuttaa kuulijansa. Luterilaisissa hautajaisissa on ennestäänkin sellaisia elementtejä, jotka alunperin ovat peräisin kristillisen tradition ulkopuolelta, esimerkiksi jalat edellä ulos kantaminen. Ei Veteraanin iltahuudon esittäminen tee siunaustilaisuudesta pakanallista.

 

Tässä laulun sanat. Otsikon linkin takana on laulu Helsingin Sotaveteraanikuoron esittämänä.

VETERAANIN ILTAHUUTO

Rannalle himmeän lahden
aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon,
taakka jo laskettu on.
Taattoa muista sa silloin,
askel jo uupunut on,
lapset ja lastemme lapset,
teidän nyt vuoronne on.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
muistakaa, heille kallis ol' maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin,
himmetä ei muistot koskaan saa!

Hymni soi holvissa hiljaa,
tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa,
sarka jo kynnetty on.
Ammoin me marssimme kahden,
tulta löi taivas ja maa.
Rannoilta Äänisen lahden,
kelle nyt kertoa saa.

Hoivatkaa...

Laineissa Laatokan mahti,
kahlita kenkään ei voi.
Veljet sen rantoja vahti,
konsa on koittava koi.
Ylväänä Karjalan heimo
tuskansa kantanut on.
Maaäiti suojaansa sulkee,
vartija poissa jo on.

Hoivatkaa...

Ja tässä myöhemmin lisätyt säkeistöt:

Kaitsija maan sekä taivaan,
turvamme kilpemme on.
Armonsa suuri on aivan,
suuri ja mittaamaton.
Aurinko kuu sekä tähdet,
kummut ja kukkiva maa,
kaikki on huomassa hällä,
eksyä kenkän ei saa.

Laulakaa, taasen kunniaa Herran,
katsokaa, kuinka kaunis on maa.
Kiittäkää, Herra hoivaten kantaa
silloinkin, kun kellot kumahtaa.

Katseella kosketa Herra.
silloin kun vaikeaa on.
Armosi aamuin ja illoin
meille on korvaamaton.
Kuljemme polkua hiljaa,
alhoissa varjoisan maan.
Ylhäällä Luojamme luona,
kasvosi nähdä mä saan.

Laulakaa...

 

Hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille!