Matti Meikäläiselle arkun kantaminen on tehtävä, joka osuu kohdalle vain pari kertaa elämässä. Arkun kantamista ei voi harjoitella etukäteen ainakaan autenttisessa ympäristössä. Arkun hautaanlasku onkin hautajaisten tapaturma-alttein vaihe.

Jokin aika sitten olin suntiona hautajaisissa, missä kantoliinojen kanssa operointi oli harvinaisen työlästä. Saavuttuamme saattokärryjen kanssa haudalle pappi alkoi yhtäkkiä neuvoa kantajille, miten kantoliinat pitää laittaa -vaarallisen väärin, just väärän olan yli. Minä aloin korjailla kantajien liinoja papin jäljiltä oikeaan asentoon, ja siinä hötäkässä yksi nuoremmista kantajista kietoi kantoliinan kaulansa ympärille ja kysyi vanhemmalta kantajalta, että näinkö sen pitää olla, ja tämä vastasi että kyllä. Onneksi he eivät lähteneet liikkeelle, ennen kuin ehdin korjata pojan liinan.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kantaja kietoo kantoliinan kaulansa ympärille. Aloin miettiä, mistä löytyisi kuvamateriaalia arkunkannosta. Google löysi  Memoria-hautaustoimistoketjun sivuilta hyvät piirroskuvat. Viipurin hautaustoimisto&Hautauspalvelu Aaltosen sivuilla on erinomaiset sanalliset ohjeet kantajille.

Tässä vielä suntion ohjeita kantajille:

- Suntio opastaa arkun kantamisessa ja hautaanlaskussa. Kuuntele hänen ohjeitaan. Älä epäröi kysyä, jos on kysyttävää.   

- Ole selvin päin. Rohkaisuryypyt heikentävät koordinaatiota ja reaktiokykyä.

- Älä kiirehdi.

- Pääpuolen kantajilla on painavin taakka, keskellä olevilla kevein.

- Hyvin yleistä on, että kantoliina asetellaan kulkemaan niskan takaa. Kantaminen ja hautaan lasku onnistuvat silläkin tavalla, mutta niska ja hartiat joutuvat suuren rasituksen kohteeksi. Liina kannattaa laittaa kulkemaan selän yli (Memorian kuvalinkki edellä).

- Älä kiedo kantoliinaa kämmenen ympärille.

- Älä anna kantoliinan pään laahata maassa. Olet vaarassa kompastua siihen. Lisäksi se on ruman näköistä.

- Jos arkussa on kahvat, älä pujota kantoliinaa kahvan läpi.

- Kantajilla pitää olla yhtä paljon kantoliinaa, ettei käy niin, että arkkua hautaan laskettaessa toisella puolella liina loppuu kesken, ja toisella puolella liinaa on yllin kyllin.  Arkkua liinoille otettaessa älä siis kisko omalle puolellesi ylimääräistä liinaa.

- Arkkua hautaan laskettaessa pitäkää huolta, että arkku on suorassa, ts. pää- ja jalkopää ovat samalla tasolla (painavampi pääpuoli lähtee helposti putoamaan liian nopeasti, jolloin voi käydä niin, että arkku putoaa päälleen hautaan) ja kyljet ovat tasalla (jos toisen puolen kantajat päästävät liinaa liian nopeasti, arkku voi kierähtää ympäri). Arkun laskussa ei saa olla kiire. Jos kuitenkin käy niin, että arkku pyörähtää hautaan väärinpäin, älkää heittäkö liinoja käsistänne vaan pitäkää niistä kiinni. Liinoilla voidaan korjata arkun asento saman tien.      

Google löysi myös mielenkiintoisen linkin Yle.fi:n sivuilta:

Ylipainoiset vainajat ja kantajat eivät mahdu kirkkokäytävälle      

P.S. Tuota juttua seuraavaan keskusteluketjuun tekisi mieleni kirjoittaa, että Suomessa ei ole tapana kantaa arkkua olkapäällä.