Viimeisimmässä Apu-lehdessä (50/2012) on erinomainen artikkeli "Kuolemansiivooja".

Kun kuollaan kotiin, ensin tulevat paikalle poliisi ja hautaustoimisto. Kolmantena, kun vainaja on viety pois, tulevat paikalle kuolemansiivoojat. Artikkelissa heidän edustajansa käyttää nimitystä kalmansiivoojat.

Viranomaiset eivät Suomessa järjestä vainajan jättämien veri-, kudos- tai ruumiinnestejälkien siivousta. Jäljet voi toki siivota omaiset itsekin, mutta aminohappojen hajotessa syntyvästä ns. kalmanhajusta, joka imeytyy huokoisiin pintoihin, ei pääse kotikonsteilla eroon. Ja jos vainaja on ollut kauan kuolleena, on haju ja näky järkyttävä. Kotiinsa kuolleen asunnon siivouksen tilaajana on yleensä taloyhtiö tai omaiset. Yleisillä paikoilla, esim. kadulla, kuolleitten jäljet siivoaa pelastuslaitos tai kaupungin työntekijät.

Haastateltava, reipas nuori mies, on työjohtajana erään ison kiinteistön- ja ympäristönhuoltofirman vahinkosaneeraupuolella ja tekee myös kalmansiivouksia. Yrityksen työhönottohaastattelussa työnhakijalle kerrotaan, että yritys tekee myös kalmansiivousta ja hakijalta kysytään pystyykö hän siihen. Jokaisella on lupa kieltäytyä, eikä se ole este työhönotolle. Ensimmäisellä keikalla selviää, kestääkö työntekijä kalmansiivousta. Ikäraja on 18 vuotta. Miehiä ja naisia on yrityksessä kalmansiivoojina yhtä paljon. Porukka tekee muutakin kuin kalmansiivousta: kiinteistöjen vahingot, esim home-, palo- ja eläinvahingot ja häätökämpät: "se, mitä muut eivät tee" on heidän työtään. Välillä voi mennä kaksikin kuukautta ilman kuolemansiivouksia.

Päivystys vastaa vuorokauden ympäri. Ensimmäisenä kysytään aikataulua: onko siivouksella kiire, ovatko kuoleman jäljet yleisellä paikalla tai haju levinnyt muihin huoneistoihin. Kalmansiivoojat työskentelevät aina pareittain.Työntekijöiden suojavarusteet suojaavat hajulta ja eritteiltä. Puhdistusmenetelmät ovat erikoistuneita ja ammattimaisia. Paljon pitää myös purkaa ja heittää pois hajun, joka ei lähde pois, takia. Työn jälkeen omaiset kysyvät usein, miltä asunnossa näytti. Vastaus on eettisesti vaikea: mitä on soveliasta vastata, onko soveliasta vastata ollenkaan? Yleensä kerrotaan kaunisteltu totuus.

Kalmansiivoojien henkisestä hyvinvoinnista huolehditaan yrityksessä. Jokainen keikka puretaan työnjohtajan ja työntekijöiden kanssa. Työnohjausta on tarjolla ja mielenterveyshoitajaa pääsee tarvittaessa tapaamaan. Lapsiin liittyvät keikat ovat pahimpia. Työjohtaja toteaa kuitekin haastattelun lopussa, että kalmansiivousporukka on hänen tuntemistaan porukoista mielenterveydeltää tasaisin: he ovat oppinet ymmärtämään, mikä elämässä on tärkeää. Hyvä työyhteisö on tällaisessa työssä A ja O.

Tunsin valtaisaa kunnioitusta kuolemansiivoojia kohtaan jutun luettuani. Jälleen yksi ryhmä, jota ilman ei meidän yhteiskuntamme tule toimeen, mutta jonka työstä vaietaan visusti. Minuun teki myös vaikutuksen, miten hyvin työnantaja huolehtii heidän henkisestä hyvinvoinnistaan. Meillä hautatoimessa on työkavereitten vertaistuki ainoa  tukimuoto. Se on äärettömän tärkeää, mutta täysin keskinäisten henkilökemioitten armoilla. Työnohjausta saa, kun pää menee tarpeeksi huonoon kuntoon, jos sitä jaksaa itse vaatia, ja sinne pääsee jos pääsee vasta usean kuukauden kuluttua pyynnöstå (esimiehen ja hänen esimiehensä pitää hyväksyä anomus, ja heillä on oikeus hylätä se). Hengellisen työn tekijöillä tämä on paremmin järjestetty. Me toimintaa tukevan työn tekijät olemme ilmeisesti niin alkukantaisia, että meillä ei voi olla työstä aiheutuvaa henkistä kuormitusta.