Esi-isämme uskoivat, että vainajan henki liikkuu elävien joukossa vielä muutaman päivän ajan kuolemansa jälkeen. Vasta kuolleesta ei saanut puhua pahaa: hänen henkensä saattoi  olla kuulolla, suuttua ja kostaa.

Myös meidän aikanamme pidetään huonona käytöksenä, jos vasta kuolleesta puhutaan pahaa. Kaarina Hazardin Iltalehti -kolumni "Ludvig Borga" on poikinut ennätysmäärän kanteluita Julkisen Sanan Neuvostolle.  Nykyihminen tuskin pelkää, että Tony Halmeen henki ilmestyy pikkutunneilla kummittelemaan. Kuollut ei voi puolustautua, siksi vasta kuolleesta ei pidä puhua pahaa. Se on kuin potkisi maassa makaavaa tajutonta. Ja ei pidä unohtaa, että vainajilla on surevia läheisiä: heillä on tarpeeksi vaikeaa muutenkin, ilman että heitä muistutetaan vainajan huonoista puolista ennen kuin ruumis on kylmennyt. Ihminen joka on kuollut, mutta jota ei ole vielä haudattu, on ajatuksissamme eräänlaisessa välitilassa: ei enää keskuudessamme mutta ei vielä kokonaan poissa.

Itse henkilökohtaisesti olen Hazardin kolumnista sitä mieltä, että yli meni. Alussa ja lopussa kolumni on mediakritiikkiä, mutta väliosa on mielestäni ihan selkeää henkilön mollaamista. Käsittääkseni Halme teki eläessään pahaa lähinnä itselleen, ei muille.  Ihmettelen myös Iltalehden kaksinaamaisuutta: he ovat tienanneet kivasti Halmeen hairahduksista revityillä otsikoilla, mutta julkaisevat "mediakriittisen" kolumnin, jossa paheksutaan sekä Iltalehden tapaa tehdä "uutisia" että ihmisiä, jotka noita uutisia lukevat.