Pitkältä ajalta tuttu hautausmaalla kävijä toi hautausmaan toimistoon pikkuleipärasian. Se oli A:lle, kesäpuutarhurille. A ei ollut paikalla, mutta sanoin tuojalle: "A on varmasti iloinen, kun muistit häntä" ja lupasin pitää huolen, että A saa pikkuleivät.

Kissan viikset ja katin kontit! Pitkään lomalla olleena en tiennyt tilannetta: tuo ystävällinen sielu on alkanut A:ta kohtaan liiankin ystävälliseksi. Ahdistava huomio ei rajoitu pelkästään hautausmaalle, vaan ulottuu myös vapaa-aikaan. Yksityiskohtia en kerro, tämä on anonyymi hautausmaa jossain päin Suomea ja sellaisena pysyy.

Muissakin palveluammateissa toimivilla on varmasti vastaavia kokemuksia. Mikä joitakin ihmisiä vaivaa?